Roope Salminen aikoo valittaa hovioikeuteen seksuaalirikostuomiostaan. Hän ei osaa arvioida, kuinka tuomio vaikuttaa hänen työtilanteeseensa media-alalla.
Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa juontajana ja muusikkona tunnetun Roope Salmisen seksuaalirikostapauksessa. Syyttäjä vaati Salmiselle sakkorangaistusta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Käräjäoikeus tuomitsi Salmisen maksamaan 70 päiväsakkoa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hänen tuloillaan sakkorangaistuksen määrä on 2 380 euroa.
Lisäksi hänen tulee maksaa uhrille kärsimyskorvauksia 1 000 euroa ja todistelukustannuksia noin 360 euroa.
LUE MYÖS: Roope Salminen valittaa tuomiostaan – kiistää sakkorangaistukseen johtaneet syytteet myös Instagramissa
MTV Uutiset tavoitti Salmisen heti tuomion jälkeen. Hän aikoo valittaa asiasta hoviin.
– Aion valittaa, totta kai. Olen tähän tuomioon pettynyt. Samaan aikaan olen jollain tasolla helpottunut siitä, että teon kuvaus on sellainen, jota ihmisten ei enää tarvitse arvuutella.
Salminen ei saanut aikaisemmin kommentoida rikossyytettä lainkaan ja myös istunto käytiin salaisena.
– Nyt ihmiset tietävät, mistä minua on syytetty. Asiaa en yksinkertaisesti voinut kommentoida. Enää ei tarvitse samalla tavalla varoa, saako puhua vai ei.
Puhelu poliisilta
Rikos on syytteen mukaan tapahtunut Helsingissä elokuussa vuonna 2015.
– Olin erittäin yllättynyt siitä, että tästä meidän yhdessä viettämässä illassa ja seuraavassa iltapäivässä olisi ollut kenenkään mielestä mitään ihmeellistä. Oli hieman vaikea olla, koska en uskonut tätä todeksi.
– Minulle tuli naishenkilön näkemys yllätyksenä, kun sain poliisilta puhelun. Emme olleet tästä asiasta koskaan keskustelleet.
Tuomiolauselta ilmenee, että uhri otti teon jälkeen Whatsapp-viestillä yhteyttä Salmiseen. He sopivat kasvokkaisen tapaamisen, jossa tilannetta käytiin läpi.
Uhrin mukaan tapaaminen päättyi, kun Salminen suuttui ja lähti pois.
Nainen ei ottanut Salmiseen yhteyttä, kun hän teki asiasta rikosilmoituksen maaliskuussa 2018 ahdistuksensa vuoksi.
LUE MYÖS: Roope Salmiselle tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon – humalainen uhri havahtui, kun housuja nyittiin pois päältä
Salminen on yksi Suomen tunnetuimmista julkisuuden henkilöistä. Hän ei osaa arvioida, kuinka tuomio vaikuttaa hänen työtilanteeseensa media-alalla.
– Se ei ole minun käsissäni. Ainoa, mitä voin tehdä, onko hoitaa työni niin hyvin kuin mahdollista. Tässä vuoden 2015 ja tämän päivän välissä olen antanut ne työnäytteet, mitä olen pystynyt antamaan ja ollut se kollega, mikä olen ollut ihmisille.
– Ainakaan minun näkökulmastani tästä ratkaisusta se ei mihinkään muutu. Asia ei kuitenkaan ole minun käsissäni, saa nähdä.