Roope Salminen on antanut anteeksi Tuomas Enbuskelle huonon käytöksen keskusteluohjelman kulisseissa: "Se oli traumaattinen kokemus"

0:59img
Katso videolta, miksi Jon-Jon Geitelin ja Roope Salmisen mielestä on tärkeää puhua julkisuudessa todella henkilökohtaisistakin asioista.
Julkaistu 25.11.2023 11:36
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Muusikko-juontaja Roope Salminen teki Tuomas Enbusken ja Maria Veitolan kanssa yhteistä keskusteluohjelmaa nimeltään Enbuske, Veitola & Salminen vuosina 2016–2018.

Maria Veitolan, Tuomas Enbusken ja Roope Salmisen  Enbuske, Veitola & Salminen  -keskusteluohjelma ja sen kulissien tapahtumat ovat olleet viime päivinä otsikoissa Enbusken huonon käytöksen takia. Ohjelmaa tehtiin kuuden tuotantokauden verran ja sitä esitettiin MTV3-kanavalla vuosina 2016–2018.

Enbuske on myöntänyt Instagramissa 23. marraskuuta kaikki väitteet todeksi. Hän kirjoitti videon yhteydessä, ettei oikeastaan muista viimeisestä vuodesta mitään. Hän kertoo olleensa harhainen ja luulleensa, että kaikki olivat liittoutuneita häntä vastaan, vaikka todellisuudessa työkaverit olivat hänen mukaansa ihania. Hän kertoi olleensa tuohon aikaan sairas: maaninen ja psykoottinen.

Ohjelmassa mukana ollut Salminen kommentoi kyseiseen videoon antavansa Enbuskelle omalta osaltaan anteeksi. 

– En ole missään nimessä se, kuka on ollut pahiten tulilinjalla tässä. Kommentissa sanoinkin, että kommentoin ainoastaan omasta puolestani, Salminen kertoi aiheesta lisää Huomenta Suomessa 25. marraskuuta. 

Salminen ei tiedä, mikä on motiivi nostaa asia juuri nyt esiin. 

– Huonosta käytöksestä viihdealalla puhutaan paljon enemmän. Ja siitä olisi pitänyt puhua mielestäni jo vuosia sitten. Asian ydin on mielestäni se, mikä oli jonkun kommenttikin, että taiteilijapersoonille on annettu sellaisia vapauksia, mitä ei toivottavasti enää tänä vuonna annettaisi. 

Ohjelman ympärillä velloneesta kohusta Salminen haluaa sanoa erityisesti yhden asian. 

– Minulle on tullut todella paljon palautetta, jossa on sanottu, että Tuomas on varmaan hankala, mutta varmaan Mariankin kanssa on ollut vaikeaa tehdä. En tiedä, mistä tuollainen tulee. Kukaan ei ole sanonut, että Marian kanssa olisi vaikeaa tehdä. Tuomas itse sanoi omissa päivityksissään, että kaikki väitteet ovat totta. Niin haluan vain sanoa, että Marian kanssa ei ollut vaikeaa tehdä töitä, ja kukaan ei väitä näin. 

Salminen on sitä mieltä, että Enbuske on asiassa eniten syyllinen. 

– Hän on sen myöntänyt, ja olen antanut omalta osaltani anteeksi. Tuomas selvittäköön muiden kanssa muut asiat. Olen todella surullinen siitä, että ohjelma loppui ja nousee tunteet pintaan, kun ajattelen sitä. Se oli totta kai traumaattinen kokemus, ja haluaisin tehdä vieläkin sitä ohjelmaa, mutta se muuttui mahdottomaksi. Mutta Tuomas oli silloin erilaisessa paikassa elämänsä kanssa, Salminen kertoi. 

Roope Salminen ja Koirat -yhtye julkaisi 24. marraskuuta Mitä meille jää -kappaleen. 

Katso jutun alussa olevalta videolta, miksi Jon-Jon Geitelin ja Roope Salmisen mielestä on tärkeää puhua julkisuudessa todella henkilökohtaisistakin asioista. 

Voit katsoa Roope Salmisen ja Jon-Jon Geitelin haastattelun kokonaisuudessaan alta.

9:53img

Roope Salminen ja Jon-Jon Geitel kertovat, mistä Roope Salminen ja Koirat -yhtyeen uusin Mitä meille jää -kappale sai alkunsa.

Tuoreimmat aiheesta

Roope Salminen