Roope Salminen raitistui neljä vuotta sitten – jakoi kuvaparin muutoksestaan: "Oon saanut uuden elämän"

7:03img
Katso myös: Roope Salminen kasvoi julkkispiireissä: "Myönnän, että oppi ei ole aina päässä pysynyt"
Julkaistu 09.08.2023 20:40
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Roope Salminen on elänyt raittiina jo neljän vuoden ajan.

Juontajana, muusikkona ja näyttelijnä tunnettu Roope Salminen  kertoo Instagramissa, että hänen raitistumisestaan on tullut kuluneeksi neljä vuotta. Juontaja on kertonut julkisuudessa ja esimerkiksi Kolme käännekohtaa -podcastissaan hyvin avoimesti alkoholismistaan, ja puhui aiheesta muun muassa Huomenta Suomen haastattelussa huhtikuussa.

Tuolloin Salminen totesi, että mikäli hän ei olisi lopettanut alkoholin juomista, ei hän todennäköisesti olisi tässä.

– Voi olla, että olisin elossa vielä, sen verran nuori kroppa ja juopon tuuri, mutta ei se elämisen arvoista elämää varmastikaan olisi, hän sanoi Huomenta Suomessa.

Keskiviikkona 9. elokuuta jakamassaan Instagram-postauksessa Salminen kirjoittaa, ettei hän enää muista, miten "ihanaa juominen on". Hän on liittänyt postaukseen kuvaparin, jonka vasemmanpuoleinen otos on napattu ennen hänen raitistumistaan ja oikeanpuoleinen raitistumisen jälkeen.

– Sun elämä on sun ja mä en tuomitse kenenkään valintoja ja jos tykkäät ja osaat juoda, niin fuck yeah. Mulle se ei sopinut. Oon kiitollinen, että oon pystynyt olemaan juomatta ja siten oon saanut uuden elämän, hän kirjoittaa. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Postauksen kommenttikenttä on täyttynyt kannustavista viesteistä.

– Hienoa Roope, oon ylpeä susta, lääkäri Pippa Laukka kommentoi.

– Hattu pois päästä! Täällä kohta 2v tipattomalla. Bless you! Sampo Kaulanen kirjoittaa.

– Mikään nousuhumala ei tunnu yhtä hyvältä kuin aamu ilman krapulaa, kolmas seuraaja kirjoittaa.

Salminen kertoi huhtikuun Huomenta Suomi -haastattelussa olleensa taitava peittelemään juomistaan. Taidot tulivat käyttöön esimerkiksi silloin, kun hänen lähipiirinsä huolestui ja yritti kysellä häneltä juomisesta.

– Alkoholisti on hyvä valehtelemaan ja peittelemään ja myöntää asiat kaikkein viimeisimpänä itselleen. Itse pitää haluta lopettaa, kenenkään muun takia ei voi lopettaa, hän kertoi tuolloin.

Roope Salmisen luotsaama  Tietäjät tietää alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla perjantaina 1.9. klo 20.

Lue myös: Roope Salminen kertaa aikaa ennen raitistumistaan: "Pyörin tuolla koko ajan pienessä nousuhumalassa ja kuvittelin olevani jumala"

Tästä Tietäjät tietää -sarjassa on kyse – julkkikset auttavat kasvattamaan rahapottia

Tuoreimmat aiheesta

Roope Salminen