Roope Salminen täytti 30 vuotta – katso kuvat vuosien varrelta!

3:33imgRoope Salminen MTV Uutisten haastattelussa Linnan juhlien jatkoilla.
Julkaistu 11.12.2019 09:46
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Roope Salminen juhlii 30-vuotispäiväänsä.

Suosikkijuontaja, näyttelijä ja muusikko Roope Salminen täyttää tänään 11. joulukuuta 30 vuotta.

Salmisen kasvot ovat tulleet suurelle yleisölle hyvin tutuiksi muutaman viime vuoden aikana. Televisiouransa alussa hänet nähtiin Koomikot-sarjassa, KotikadussaUuden Musiikin Kilpailun juontajana sekä Tähdet, Tähdet -ohjelman kilpailijana.

Lisäksi Salminen on vetänyt Enbuske, Veitola & Salminen -keskusteluohjelmaa yhdessä Tuomas Enbusken ja Maria Veitolan kanssa. Miljoonayleisöjä lauantai-iltaisin tavoittavan Putouksen juontajana hän on toiminut vuodesta 2017. Syksyllä 2019 Salminen juonsi viihdeohjelma Huumaa yhdessä Ernest Lawsonin ja Jenni Kokanderin kanssa.

LUE MYÖS: Muistatko vielä tämän suudelman? Helmi-Leena Nummela kaappasi Roope Salmisen syleilyynsä suorassa lähetyksessä

Tv-töiden lisäksi Salminen keikkailee Roope Salminen ja koirat -yhtyeensä kanssa.

Nykyinen menestys ei ole kuitenkaan tullut helpolla.

– Taustalla on, että 10 vuoden ajan kävin koekuvauksissa niin paljon kuin pystyin, pyrin Teatterikorkeakouluun seitsemän kertaa ja lähetin satoja viestejä eri ihmisille. Olin ihan rehellisesti pyrkyri siinä mielessä, että pyrin alalle. Ensimmäiset roolit on hankittu kovalla työllä, Salminen on kertonut MTV Uutisten haastattelussa.

Salminen kasvoi näyttelijöiden ja esiintyjien ympärillä. Hänen isänsä on näyttelijä Eppu Salminen, isoisänsä tv-visailujen juontajana tunnettu Reijo Salminen ja tätinsä koomikko Krisse Salminen.

Näin Salminen on muuttunut vuosien varrella!

Roope ja Krisse Salminen Medusan sinetti -elokuvan ensi-illassa Bristolissa 2007Krisse Salmisen kanssa Medusan sinetti -elokuvan ensi-illassa Bristolissa vuonna 2007.

Roope SalminenTähdet, tähdet -ohjelmassa vuonna 2015.

Roope Salminen ja Maria Veitola 2015Maria Veitolan kanssa syksyllä 2015.All Over Press

Roope Salminen ja Krista Siegfrids UMK-juontajina 2016Salminen juonsi Uuden musiikin kilpailun Krista Siegfridsin kanssa vuonna 2016.All Over Press

Sara Sieppi Roope Salminen AOPRoope Salminen ja Sara Sieppi seurustelivat kolme vuotta, kunnes erosivat syksyllä 2018.Tomi Natri/All Over Press

Huuman juontajat Ernest Lawson, Jenni Kokander, Roope SalminenHuuman juontajat syksyllä 2019.

Marraskuussa 2019 Salminen yllätti paljastamalla odottavansa vauvaa näyttelijäkollega Helmi-Leena Nummelan kanssa.


Tuoreimmat aiheesta

Roope Salminen