Roponen pettyi, Niskasella kaameaa

Kerttu Niskanen
Kerttu Niskanen ei saanut parastaan irti.
Julkaistu 23.01.2015 13:28

MTV SPORT

Riitta-Liisa Roponen oli kymmenes maastohiihdon maailmancup-kisassa Rybinskissä.

Naisten 10 kilometrin kilpailu hiihdettiin 15 asteen pakkasessa, jota terävöitti tuuliviima. Roposella tuli eroa voittajaan Astrin Uhrenholdt Jacobseniin minuutti ja 22 sekunta. Kerttu Niskanen jäi sijalle 22 ja Riikka-Sarasoja-Lilja oli 44:s.

Suomalaisten meno hyytyi maalilinjan lähetessä. Roponen pettyi kymmenenteen sijaan. Hän koki, että pystyi tekemään töitä hyvällä vireellä.

– Olen pettynyt tulokseen, mutta toisaalta tiedän, ettei kunnossa ole mitään vikaa. Kyllähän se turhauttaa, kun tietää, että on tarjolla muitakin sijoja, sunnuntaina yhdistelmähiihtoon osallistuva Roponen sanoi tiedotteessa.

22:nneksi sijoittunut Kerttu Niskanen odotti itseltään parempaa tulosta.

– Ei tietenkään tuohon voi olla tyytyväinen. Kyllä parempaa odotin. Aika kaamean tuntuista oli meno. Tietysti on sairastelua alla, viime viikolla pääsin treenaamaan ihan kovasti, vaikea sanoa tarkemmin, että mistä johtui, mutta ei se hyvin mennyt.

Päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi, että "hiihto oli trendiltään laskeva".

– Tytöillä oli sellainen tunne, että suksi hyytyi toisella kierroksella siitä, mitä se oli alussa. Alku meni hyvin ja tietenkin pakkaskisa on haastava, mutta tuntemus oli, että suksi toimi alkukilometrit, mutta ei ihan loppuun asti, Jylhä kertoi.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto