Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella tuli tuhosi torstaina iltapäivällä neljä rakennusta vanhan maalaistalon pihapiirissä. Päivystävä palomestari Juha Turkulainen Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että tilan pihapiirissä oli poltettu roskia.
– Ilmeisesti kipinä oli päässyt ruohikkoon ja siitä levinnyt rakennuksiin, Turkulainen kertoo.
Palo tuhosi kokonaan vanhan navettarakennuksen, päärakennuksen sekä kaksi vajaa.
Rakennusten lisäksi paikalla paloi puolisen hehtaaria maastoa. Pelastuslaitos sai pysäytettyä palon ennen kuin se levisi läheiseen tiheään kuusikkoon.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.