Rovanperän autolle erikoinen väritys

Pirelli_Rovanpera 2017
Kuva: Pirelli
Julkaistu 10.03.2017 15:53

MTV SPORT

Rallisensaatio Kalle Rovanperä ajaa Italian mestaruussarjassa Peugeotin kalustolla.

16-vuotias suomalaiskomeetta ajaa viidessä asfaltilla ja kahdessa soralla kilpailtavassa rallissa Peugeot'n 208 T16 -autolla. Kyseessä on WRC2-luokkaa vastaava R5-ryhmän ajokki.

- Hienoa, että pääsen kisaamaan asfaltilla. Suurin osa kisoistani olen ajanut soralla, Rovanperä totesi.

Rovanperän uraa tukeva rengasvalmistaja Pirelli julkaisi kuvan Rovanperän autosta. Autolla on kaksi väriä: toiselta puolelta auto on hiilikuidun harmaa ja toiselta valkoinen.

Rovanperä ajoi helmikuussa voittoon uransa ensimmäisessä SM-osakilpailussa Mikkelissä. Viime vuonna hän voitti Latvian rallimestaruuden ja osallistui joulukuussa myös Italiassa Trofeo Pucci Grossi -kilpailuun, jossa hän sijoittui kolmanneksi.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli