Näistä hiteistä Roxette-yhtyeen edesmennyt Marie Fredriksson muistetaan

0:43img
Julkaistu 10.12.2019 14:22
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson on kuollut pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. 

Ruotsalaisen Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson on kuollut 61-vuotiaana, kertoo Expressen.

Fredriksson perusti Roxette-yhtyeen Per Gesslen kanssa 1980-luvun lopulla. Vuonna 1991 julkaistu Joyride-albumi nosti yhtyeen maailmanmaineeseen. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Listen To Your Heart ja It Must Have Been Love. Fredriksson julkaisi uransa aikana myös yhdeksän sooloalbumia.

Fredriksson kamppaili elämänsä aikana vakavien sairauksien kanssa. Hän sairastui vaikeasti 2000-luvun alkupuolella, ja häneltä leikattiin pahalaatuinen aivokasvain vuonna 2002. Tuolloin hänelle annettiin elinaikaa noin vuosi.

Fredriksson kuitenkin selätti syövän ja palasi lavoille vuonna 2009. Vuonna 2010 Roxette esiintyi prinsessa Victorian häissä, ja seuraavana vuonna yhtye aloitti kiertueen, joka sai lopulta nimen The Never Ending Tour.

marie fredriksson (2)

Marie Fredriksson ja Per Gessle.

LUE MYÖS: Roxette-yhtyeen Marie Fredrikson menehtyi

Maaliskuussa 2016 yhtye ilmoitti lopettavansa keikkailun Fredrikssonin heikentyneen terveyden vuoksi.

– Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vaikka rakastakin lavalla olemista ja faniemme tapaamista, voimani eivät enää riitä kiertue-elämään. Se on yksinkertaisesti näin, Fredriksson kirjoitti Facebook-sivuillaan.

Lähteet: Roxetten viralliset nettisivut, Marie Fredrikssonin viralliset nettisivut

Tuoreimmat aiheesta

Roxette