Roxetten Marie Fredriksson esiintyi hurjasti laihtuneena

Roxetten Marie Fredriksson on laihtunut valtavasti.
Julkaistu 20.07.2011 17:52(Päivitetty 20.07.2011 18:02)

Roxetten Marie Fredrikssonin hurja laihtuminen puhuttaa.

Roxetten kiertue Tour 2011 nähtiin maanantaina Tallinnassa. Bändin piti esiintyä kaupungissa jo toukokuussa, mutta se peruttiin Marien sairastumisen vuoksi.

Marie Fredrikssonin terveydentilasta uutisoitiin vuonna 2002, kun hän kaatui kotonaan. Tuolloin hänellä todettiin aivokasvain. Vuonna 2008 kerrottiin, että syöpähoitoja ei ole ollut aikoihin ja Fredrikssonilla on terveen paperit.

Bändi on kertonut valmistelevansa uutta albumia Tour 2011 -kiertueensa aikana.

Roxetten keikkakuvia Tallinnasta Elu24:n sivustolta.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Roxette