Moskovan kuuluisan Novodevitshin luostarin tulipalo on saatu sammumaan, kertoo uutissivusto RT.
Moskovan keskustassa sijaitsevan luostarin kellotorni syttyi palamaan myöhään illalla. Asiasta ovat kertoneet myös muun muassa uutistoimistot Ria Novosti ja Tass.
0:49
RT:n mukaan palo keskittyi kunnostettavana olevan kellotornin ympärillä oleviaan rakennustelineisiin. Palo ehti roihuta noin kolme tuntia. Viranomaiset arvioivat parhaillaan vahinkoja.
Sammutustöihin osallistui yli sata ihmistä. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
1600-luvulla rakennettu Novodevitshin luostari on yksi Venäjän pääkaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Se on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2004.