Tunnelma tiivistyy ruokakaupoissa näinä päivinä, kun kansa rientää kinkku- ja laatikko-ostoksille. Joulu on ruokakaupan koko vuoden vilkkain sesonki.
Ei ihme, että jouluna ollaan ähkyssä: joulu lisää ruokakaupan myyntiä noin 20 prosenttia. Osa herkkuostoksista sujahtaa lahjapakettiin, mutta suuri osa joulun alla ostetuista ruuista katetaan joulupöytään.
– Kotona oleminen lisääntyy jouluna, eivätkä ihmiset syö töissä eivätkä ravintoloissa, Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi.
Luodon mukaan ruokakaupassa riittää väkeä koko viikonlopun ja vielä maanantainakin. Suurimmat ruuhkat koettaneen kuitenkin tänään.
– Tuoretavarat, kuten maito, smetana, kerma, mädit ja kalat, hankitaan vielä lähempänä joulua, eli ostajia riittää maanantaillekin. Toiset tekevät jopa kaikki ostoksensa vasta maanantaina. Kaikkein vilkkaimmat tunnit ovat kuitenkin todennäköisesti tänään iltapäivästä.
Kioskista kirjoja, pikkukaupasta kukkia
Ruokaostokset tehdään jouluna pääosin tutuista super- ja hypermarketeista. Pienet myymälät toimivat täydentäjinä.
– Joulukiireiden keskellä moni kuluttaja arvostaa nopeaa asiointia pienessä lähikaupassa, Luoto kertoo.
Pienissä ruokakaupoissa joulu näkyy erityisesti makeisten, kukkien, glögien, leivonnaisten ja joulun lihatuotteiden kuten pateiden myynnissä. Kioskeista ostetaan jouluna erityisesti lehtiä, makeisia, arpoja, kirjoja ja lahjakortteja.
Luomukinkku on monen jouluruokailijan haave
Luomutuotteiden ja pienten pakkauskokojen suosio on lisääntynyt viime vuosina. Luoto uskoo, että etenkin luomun suosio näkyy jo joulukaupassakin.
Luomukinkkuja kysytään edelleen selvästi enemmän kuin niitä on tarjolla. Kauppa on vastannut kuluttajien kysyntään täydentämällä kotimaisten luomukinkkujen valikoimaa ulkomaisilla kinkuilla.
Kinkkukaupassa myös aiempaa pienempien ja luuttomien sekä tuorevaihtoehtojen suosio on kasvanut.
– Luomukinkut saattavat silti loppua, mutta muuten kinkkuja riittää tänäkin jouluna kaikille, kaikista puheista huolimatta, Luoto vakuuttaa.
Älä polta päreitäsi jouluruuhkassa!
Vaikka monilla on joulun alla kiire ja takana on ehkä raskas vuosi, Luoto uskoo, että pinna ei pala ruokajonossa. Hänen mieleensä ei muistu yhtään käsirysyä ruokajonossa.
– Luojan kiitos, ei! Jouluna ihmisillä on yleensä joulumieli ja ihmiset ymmärtävät, että kaupoissa on paljon asiakkaita liikkeellä. Kaikilla on sama tarve – jokainen vuorollaan.