Ruotsin isojen hiihtotähtien joukkoon kuuluva Charlotte Kalla on epävarma siitä, nähdäänkö hänet kahden vuoden päästä Saksan Oberstdorfin MM-kisoissa. Seefeldissä kultamitaleja rohmunnut Norjan Therese Johaug esitti asiasta kainon toiveen.
Kallalta kysyttiin uran jatkosta Seefeldin MM-kisojen naisten päätösmatkan, 30 kilometrin vapaan kilpailun jälkeen.
– Ei mitään hajua, Kalla totesi Aftonbladetille.
– En ole asettanut mitään aikataulua tuolle päätökselle.
31-vuotias Kalla nappasi MM-kultaa naisten viestistä Ruotsin joukkueen kanssa. Henkilökohtaisilla matkoilla Kallan paras sijoitus tuli lauantain 30 kilometrin kisasta, kun hän oli viides.
Ruotsin maajoukkueen naisten valmentaja Ole Morten Iversen uskoo, että Kallalla on vielä monia hyviä vuosia edessä.
– Hänen ikänsä ei ole mitään. Uskon myös, että ruotsalaisten ottama menestys motivoi häntä. Aiemmin hän on ollut hieman yksin, mutta nyt hänen rinnalle on tullut nuoria tyttöjä, jotka pystyvät nousemaan ihan samalla tavalla korkealle tasolle. Uskon, että tuo tekee hänestä vain paremman hiihtäjän, Iversen sanoi.
Kallan kilpakumppanilla, Norjan Therese Johaugilla oli hyvin lämmin kanta Kallan tulevaisuuteen liittyen.
– Toivon todella, että Charlotte jatkaa, Johaug totesi suoraan.
– Hän on ollut uskomattoman hieno roolimalli nuorille, jotka ovat tulleet mukaan toimintaan. Ja kyllähän täällä pitää olla saman ikäisiä kuin minä, Johaug naurahti ja viittasi ympärillä nuorentuvaan hiihtokaartiin.