Ruotsalainen mies surmasi vaimonsa ja soitti itse hätänumeroon: "Olen tappanut vaimoni" – poliisi löysi lapset kotoa

AOP_poliisi_ruotsi
HENRIK ISAKSSON/IBL/IBL
Julkaistu 17.07.2019 18:42

MTV UUTISET – JUTTA HALMINEN

Mies murhasi vaimonsa sunnuntain ja maanantaina välisenä yönä Ruotsissa, uutisoi Expressen. Kello 00:38 yöllä poliisi sai hälytyksen Gävleen 200 kilometrin päähän Tukholmasta.

Asunnosta löydettiin nainen, joka vietiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hänet todettiin myöhemmin kuolleeksi.

Naisen aviomies pidätettiin maanantaiaamuna kuulusteluiden jälkeen.

– Hänet pidätettiin todennäköisin syin murhasta, tutkinnanjohtaja Birgitta Fernlund sanoo.

30-vuotias mies soitti itse hätänumeroon.

– Hän soitti ja sanoi: ”olen tappanut vaimoni”, sanoo poliisin lähde.

– En voi vahvistaa, että hän on ilmaissut itsensä niin. Hän on kutsunut poliisin, mutta en halua kommentoida sitä, mitä hän on sanonut, Fernlund sanoo.

Mies kiistää murhanneensa vaimonsa. Fernlund ei halua kommentoida sitä, myöntääkö mies tappaneensa, pahoinpidelleensä tai muutoin aiheuttaneensa naisen kuoleman.

Poliisin saapuessa perheen asunnolle he huomasivat, että lapset olivat kotona. Heidät vietiin sosiaaliviranomaisille.  

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi