Ruotsalaislehti Expressenin ja Getle Dagbladin mukaan jääkiekon SHL:ssä pelaava Brynäs IF havittelee kolmea pelaajaa Suomen Liigasta. Seuran urheilutoimenjohtaja kävi tarkkailemassa pelaajia viime perjantaina.
Expressen siteeraa jutussaan Getle Dagbladia, joka kertoo Brynäsin urheilujohtaja Andreas Dackellin käyneen perjantaina seuraamassa kolmea pelaajaa Suomessa. Lehden mukaan Brynäs on kiinnostunut Kouvolan KooKoon Malte Strömwallista ja Miikka Pitkäsestä sekä Helsingin IFK:n Erik Thorellista.
Strömwall on pistepörssin kolmantena tehtyään 41 ottelussa tehot 19+22=41. Pitkäsellä 44 pelistä kasassa on 13+20=33. Sensaatiomaisesti pelannut ruotsalaishyökkääjä on joukkueensa tehokkain pelaaja, Pitkänen puolestaan sisäisen pistepörssin kolmas.
KooKoo on valahtanut sijalle 13 ja matkaa pudotuspeleihin vievään kymmenenteen sijaan on seitsemän pistettä.
– He ovat listallamme. Siinä on ehdottomasti kaksi hyvää pelaajaa. Ei ole muuta sanottavaa, Dackell vahvti Gefle Dagbladille.
IFK:ta edustava Thorell kiinnostaa myös ruotsalaisseuraa. Hyökkääjä on tehnyt 35 otteluun tehot 15+17=32 ja kuuluu joukkueensa kärkipelaajiin.
– Olen sanonut aikaisemmin, että sen täytyy tuntua meille oikealta. Hankimme pelaajan, joka nostaa tasoamme. Sellaisia ei ole montaa markkinoilla.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
22:22
Venäjä on vallannut Ukrainan "linnoituskaupungin"
-
22:07
Presidentti Stubb kommentoi Iranin ohjusiskua Israeliin
-
22:04
Suomen Israelin suurlähettiläs: Ei evakuointipäätöstä
-
21:45
Kaan Kairinen suurena sankarina – Sparta Praha haki hienon tuloksen Saksasta
-
21:45
Ensitreffit-Taina katosi Matilta heti häämatkan jälkeen: "Miten törkeää!"
-
21:35
Raimo Helmiseltä tyhjentävä tokaisu – vastustajan pokka petti
-
21:35
Konsta Helenius sai AHL-komennuksen
-
21:27
Lähi-idän tutkija: Israelin ja Iranin välillä on ohjusiskun jälkeen "aseellinen konflikti"
-
21:19
Jari Litmanenkin häkeltyi Kaan Kairisen unelmamaalista – "Täydellinen laukaus"
-
21:00
Tässä on viides Suomen kaunein koti -finalisti
-
21:00
Vahvistus: Simo Valakari uuteen valmennuspestiin
-
20:53
Mika Aaltola kommentoi Iranin "massiivista" ohjushyökkäystä Israeliin
-
20:49
Ilves takoi murskalukemat – tähtihyökkääjä ahnehti pistepörssin kärkeen vanhan seuransa kustannuksella
-
20:32
TikTokin kakkakikka auttaa hankkiutumaan eroon turhasta roinasta – "Saatoit juuri muuttaa elämäni"
-
20:27
Kaan Kairinen täräytti ilmiömäisen maalin Mestarien liigassa – Tuomas Virkkunen repesi liitoksistaan: "Aivan mieletön vapaapotku!"
-
20:06
SM-liigatähti Eemeli Suomi menetti malttinsa
-
20:06
Britney Spears avautuu puolen vuoden takaisesta haaveristaan – käräytti ripsensä, kulmakarvansa ja hiuksensa
-
19:50
MTV Turkissa: Stubbin tiedotustilaisuus medialle peruttu
-
19:38
Iran hyökännyt noin 180 ohjuksella Israeliin, joka väittää torjuneensa niistä suuren osan
-
19:28
Montreal-lupaukselle musertava diagnoosi – Patrik Laineen tilannetta pantataan yhä
-
Lataa lisää