Ruotsalaistähti selitteli kärähtämistään: "Luulin vitamiineiksi"

Abeba Aregawi 2016
2013 Getty Images
Julkaistu 10.03.2016 13:20

MTV SPORT

Dopingista kärähtänyt ruotsalaisjuoksija Abeba Aregawi kertoi ottaneensa kiellettyä ainetta vahingossa.

Aregawin B-näyte osoittautui tällä viikolla positiiviseksi.

Meldoniumista kiinni jäänyt ruotsalainen kertoo saaneensa vuoden alussa kielletyksi tullutta lääkeainetta vahingossa.

- Sain lääkkeitä Etiopiasta(juoksijan syntymämaa). Luulin niitä vitamiineiksi. Oli minun oma vikani ottaa niitä ilman tarkistusta, Aregawi kertoi AFP:n mukaan.

Aregawi voitti Moskovan MM-kisoissa 2013 kultaa 1500 metrin matkalla. Hän sijoittui Pekingin olympialaisissa kuudenneksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu