Ruotsi kiristää koronarajoituksiaan jouluaatosta alkaen.
Pääministeri Stefan Löfven sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että joulun on oltava tänä vuonna erilainen. Löfven toivoo, että kaikki Ruotsissa ymmärtävät tilanteen vakavuuden.
Ravintolassa pöytäseurueessa saa uusien rajoitusten jälkeen olla entisen kahdeksan henkilön sijaan vain neljä henkilöä. Lisäksi alkoholin myynti kielletään iltakahdeksan jälkeen.
Kaikkia kynnelle kykeneviä kehotetaan myös tekemään töitä etänä 24. tammikuuta asti.
Lisäksi kansalaisia kehotetaan käyttämään maskeja joukkoliikenteessä. Kasvomaskeja tullaan jakamaan ilmaiseksi.
Ruotsin kansanterveysviranomaisen edustaja Johan Carlson suositteli myös, etteivät kaupat laskisi tuotteidensa hintoja välipäivinä, jotta ihmiset eivät kokoontuisi kauppoihin.
Rajoitukset ovat voimassa jouluaatosta 24. tammikuuta asti.
Tänään Ruotsissa raportoitiin yli 9 600 uudesta koronatartunnasta ja sadasta uudesta koronaan liittyvästä kuolemantapauksesta.
Miljoonaa asukasta kohti koronatartuntoja on Ruotsissa ollut reilut 36 200 ja koronakuolemia 789. Suomessa vastaavat luvut ovat vajaa 5 880 ja 88.