Ruotsi kutsuu koolle kertausharjoitukset – ensimmäinen kerta kymmeniin vuosiin

Ruotsalaisten joukkojen hihatunnus EU:n nopean toiminnan joukkojen Pohjoismaisen taisteluosaston NBG:n harjoituksissa Norrbottenin läänissä Ruotsissa 6. marraskuuta 2007.
Julkaistu 15.06.2015 15:53

MTV UUTISET - STT - TT

Ruotsin asevoimat järjestää ensimmäiset kertausharjoitukset kymmeniin vuosiin. Harjoitukset järjestetään syksyllä, ja niihin kutsutaan nelisensataa ihmistä.  

Ruotsin hallitus päätti viime vuoden lopulla, että kertausharjoitukset voidaan ottaa uudelleen käyttöön. Päätöstä perusteltiin turvallisuustilanteen heikentymisellä. Taustalla ovat Krimin valtaus, sotatoimet Itä-Ukrainassa sekä Itämeren alueen lisääntynyt sotilaallinen toiminta.  

Ruotsi poisti yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010. Puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan kertausharjoitusten järjestäminen ei tarkoita, että asevelvollisuuteen oltaisiin palaamassa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat