Ruotsi aikoo lähettää hävittäjiä Puolaan osallistumaan kahteen Nato-operaatioon.
Hallituksen mukaan kuudesta kahdeksaan Gripen-hävittäjää on määrä sijoittaa huhtikuusta alkaen Puolaan, jossa ne osallistuvat lähikuukausina maan ilmatilan valvontaan. Lentäjien lisäksi kenttähenkilöstöä on noin 110 ihmistä.
Ruotsi osallistuu operaatioon Naton kutsusta. Puolustusministeri Pål Jonsonin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ruotsalaisia sotilaslentokoneita osallistuu ilmavalvontaan Nato-liittolaismaan alueella.
Hallitus esittää, että hävittäjät osallistuisivat myös Ukrainaan suuntautuvien sotilas- ja siviiliapukuljetusten suojaamiseen kesän aikana.
– Osallistumalla operaatioon autamme Ukrainalle annettavan tuen perillepääsyssä, sanoi ulkoministeri Maria Malmer Stenergard.
Hallituksen mukaan uudet uhkakuvat tai pelot Yhdysvaltojen sitoutumisen vähenemisestä eivät ole syy Ruotsin osallistumiseen.
– Tämä on kiertävä tehtävä, joka kiertää eri maiden välillä ja me olemme saaneet pyynnön tietystä ajanjaksosta, Malmer Stenergard sanoi.