Ruotsin valtiopäivävaalien suurimmaksi voittajaksi on noussut maahanmuuttovastainen ruotsidemokraatit, joka on yli kaksinkertaistamassa kannatuksensa.
Ruotsin television myöhäisillan ennusteen mukaan puolue oli saamassa 13 prosenttia äänistä.
Sen sijaan feministipuolue oli jäämässä alle neljän prosentin äänikynnyksen.
Rumimman tappion oli kokemassa pääministeri Fredrik Reinfeldt ja hänen kokoomuspuolueensa. Kokoomuksen kannatuksesta kuihtui edellisistä vaaleista neljännes, ja puolue oli saamassa runsaat 23 prosenttia äänistä.
Tulos merkitsee, että Reinfeldt joutuu luovuttamaan pääministerin paikan sosiaalidemokraattien Stefan Löfvenille.
Löfven joutuu rakentamaan hallitustaan ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen tuella. Ruotsidemokraattien vaa'ankieliasema ja kolmen punavihreän puolueen keskinäiset linjariidat tekevät hallituspohjasta väistämättä huteran.