Ruotsille "uskomaton pettymys"

Ruotsi ei saa vuoden 2030 talviolympialaisia. 

– Olen uskomattoman pettynyt, Ruotsin olympiakomitean puheenjohtaja Hans von Uthmann toteaa Aftonbladetin mukaan.

Ruotsi pyrki olympiaisännäksi vuoden 2030 talvikisoille. Muutama viikko sitten hanke sai tuen myös maan hallitukselta. Kansainvälinen olympiakomitea torppasi kuitenkin nyt haaveet. Ruotsin sijaan Ranskan hakemus etenee KOK:n käsittelyssä.

– Meillä oli vahva konsepti kaikkien aikojen kestävimpien kisojen järjestämisestä, mutta nyt emme saa mahdollisuutta esitellä visiotamme maailmalle, von Uthmann jatkaa.

KOK:n mukaan Ruotsin hakemuksen taloudelliset vakuudet jäivät vajaaksi. Kisapaikoiksi esitettiin Tukholmaa ja Årea. Myös Sveitsin hakemus torpattiin. Ranska näyttää siis todennäköisimmältä isännältä vuodelle 2030. Yhdysvallat on puolestaan ainoa ehdokas vuoden 2034 kisojen isännäksi. Päätökset tehdään ensi vuonna. 

Seuraavat olympialaiset järjestetään ensi kesänä Pariisissa. Ranska saattaa siis isännöidä suurtapahtumaa toistamiseen vain kuuden vuoden tauon jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat