Ruotsissa poliisi kuoli sairaalassa torstaina aamuyöllä Göteborgissa sen jälkeen, kun hän oli saanut myöhään keskiviikkoiltana vammoja ampumisessa.
Poliisin tietojen mukaan kuolettavia vammoja saanut poliisi ja hänen kollegansa olivat keskustelleet ihmisten kanssa, kun heitä kohti ammuttiin. Poliisi oli saapunut alueelle paikallista aikaa puoli yhdentoista aikoihin illalla. Ihmiset olivat ilmoittaneet kuulleensa laukauksia alueella.
Kuollut poliisi oli hieman yli 30-vuotias mies ja melko uusi ammatissa. Uhri ja hänen kollegansa olivat liikkeellä mopolla.
Göteborgs Postenin (GP) mukaan poliisi otti yön aikana useita ihmisiä kiinni kuullakseen heitä tapauksen tiimoilta. Lehden tietojen mukaan yhdenkään kiinni otetuista ei ole kerrottu olevan epäiltynä rikoksesta.
GP:n mukaan useat ihmiset olivat ottaneet lehteen yhteyttä ennen iltayhtätoista kertoakseen alueella käynnissä olevasta poliisioperaatiosta. Biskopsgårdenin alueella Göteborgin Hisingenissä oli ollut raskaasti aseistautuneita poliiseja ja helikopteri oli pörrännyt alueen yläpuolella.
Hisingen on Göteborgin kaupunkiin kuuluva saari.
Ampumisella yhteys rikollisryhmiin?
Viranomaiset julistivat surman erityistapaukseksi voidakseen saada lisää resursseja. Tapahtumapaikka rajattiin ja poliisin teknikot ovat tehneet alueella tutkintaa. Alkuyöstä poliisi alkoi myös kiertää alueen asukkaiden ovilla kuullakseen silminnäkijöitä.
Viranomaiset vahvistivat GP:n mukaan poliisin kuoleman tiedotteessa alkuyöstä hieman ennen kolmea paikallista aikaa.
Torstaina aamupäivällä poliisi ei halunnut kommentoida sitä, onko poliisisurmalla mahdollisesti yhteys rikollisryhmiin.
– Olemme vahvasti päättäneet ratkaista tämän rikoksen, sanoi Suur-Göteborgin poliisipäällikkö Erik Nord uutistoimisto TT:lle.
– Otamme kuitenkin huomioon, että rikos tapahtui alueella, jossa on ammuttu paikallisten rikollisverkostojen välillä. Se on vihje käynnissä olevaan alustavaan tutkintaan, Nord lisäsi.
Ruotsin poliisi päätti pitää koko maassa hiljaisen minuutin kuolleen poliisin muistoksi torstaina kello 12 paikallista aikaa.