Ruotsin junaturmaa tutkitaan murhana – kaksi lasta ja aikuinen kuolivat junan törmättyä

1:53img
Tällaisella paikalla murhana tutkittu junaonnettomuus tapahtui.
Julkaistu 07.07.2021 19:40

MTV UUTISET - STT - Ville Eklund

Poliisi tutkii Ruotsin Skånen Hässleholmissa tapahtunutta junaturmaa murhana. Tapauksessa kuoli poliisin mukaan aikuinen ja kaksi lasta.

Murhan uhreja olisivat kuolleet lapset, poliisi kertoo muun muassa ruotsalaislehti Expressenille. Poliisi epäilee aikuisen ottaneen lapset kanssaan junakiskoille, jolloin juna osui kaikkiin kolmeen.

Aftonbladetille puhunut poliisi kertoo, että surmansa saaneet olivat sukua toisilleen.

Pelastuslaitoksen edustaja kertoi aiemmin päivällä, että useita ihmisiä on joutunut junan yli ajamaksi "erittäin vakavassa" onnettomuudessa. Pelastuslaitoksen mukaan junan alle jääneet ihmiset olivat junaraiteilla.

Tilanne alkoi paikallista aikaa aamupäivällä ennen kello 11:tä Hässleholmin eteläpuolella. Poliisi jatkoi turmapaikalla tapauksen tutkintaa myöhään keskiviikkona. Raideliikenteen osittainen keskeytyminen vaikutti esimerkiksi Malmön ja Tukholman väliseen junaliikenteeseen.

Lue myös: Tältä Ruotsin junaturmapaikalla näyttää – vakavaan onnettomuuteen liittyy useita kysymyksiä

SVT: Useita joutunut junan yliajamaksi Etelä-Ruotsissa

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi