Ruotsin poliisi on päättänyt siirtää pois työmaaparakin, josta löydettiin surmatun Lisa Holmin ruumis.
Poliisin mukaan koppi on tällä hetkellä salaisessa paikassa odottamassa käyttöä surmaoikeudenkäynnissä. Asiasta kertoo Expressen verkkosivuillaan.
Parakki ja Lisa Holmin ruumis löytyivät kesäkuun 12. päivä maatilan mailta Martorpissa. Lisan surmasta kiinniotetun Nerijus Bileviciusin epäillään sulloneen tytön parakissa olleeseen vaatekaappiin väkivalloin. Ennen tätä hänen epäillään surmanneen tytön maatilan maitohuoneessa. Tekotavaksi epäillään hirttämistä.
Rikostutkijat viettivät viisi vuorokautta tutkien yleisöltä eristettyä parakkia.
Tutkinnanjohtaja Lars Johansson sanoo Expressenille, että poliisi säilyttää erittäin tärkeää todistetta. Johanssonin mukaan käräjäoikeuden on syytä saada nähdä oikeudenkäynnin aikana mahdollinen surmatyön tapahtumapaikka aidosti ja läheltä.
Poliisi on myös jatkanut liettualaisen Bileviciusin läheisten, vaimon ja veljen, kuulusteluja. Poliisin mukaan epäillyn vaimo oli mm. pessyt tämän vaatteet mahdollisen murhan jälkeen. Nerijus oli myös suostutellut muutamaa vuotta itseään nuoremman veljensä antamaan hänelle valheellisen alibin oletetulle murhaillalle.
Poliisi pitää yhä 34-vuotiasta Nerijusta pääepäiltynä jutussa. Raskauttavimmat todisteet ovat Nerijusista peräisin olevat verijäljet sekä maitohuoneessa että parakissa.
Nuorempi veli on kuulusteluissa sanonut, ettei tunnusta Nerijusta enää veljekseen, jos tämä osoittautuu syylliseksi murhaan.