Ruotsin turvallisuuspoliisin päämajassa epäilty kaasuvuoto: 8 ihmistä sairaalaan, 500 evakuoitiin

Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon tiloissa havaittiin tänään perjantaina iltapäivällä epäilty kaasuvuoto, jonka vuoksi rakennus evakuoitiin ja alueella oli poikkeusjärjestelyjä. Useita oireilevia ihmisiä vietiin hoitoon, kertoivat viranomaiset. Aftonbladetin mukaan sairaalahoitoa sai kahdeksan ihmistä.

Poliisi ja pelastuslaitos hälytettiin iltapäivällä paikalle Säpon päämajaan Solnaan Tukholman keskustan pohjoispuolella. Hälytyksen syyksi kerrottiin ilmassa ollut kummallinen haju.

– Pelastuslaitos teki päätöksen rakennuksen tyhjentämisestä. Sen syynä vaikuttaa olevan epäilty kaasuvuoto. Olemme siellä tukeaksemme evakuointia, sanoi poliisin tiedottaja Anders Bryngelsson uutistoimisto TT:lle.

Viranomaisten mukaan syy tilanteelle ei ollut vielä alkuiltaan mennessä varmistunut. TV4-kanavan mukaan koko rakennus evakuoitiin. Säpo ei kommentoinut tapauksen yksityiskohtia julkisuuteen.

TV4:n mukaan paikalta evakuoitiin noin 500 ihmistä. TT:n mukaan viranomaiset hälytettiin paikalle noin puoli yhdeltä alkuiltapäivästä. Liikennettä rajoitettiin Säpon rakennuksen lähellä.

Maalin hajua ilmassa

Paikalliset kertoivat Aftonbladetille poliisin kehottaneen heitä pitämään ikkunansa kiinni. Silminnäkijän mukaan aluetta turvanneet poliisit ovat käyttäneet hengityssuojia. 

Lehden mukaan Säpon rakennuksen ympäristö oli eristetty noin 500 metrin etäisyydelle. Ruotsalaismedian mukaan eristys oli purettu alkuillasta.

– Se haisi kummalliselta, vähän kuin maalia olisi ollut ilmanvaihdossamme. Poliisi kehotti meitä sulkemaan ikkunat, kommentoi Aftonbladetille eräs alueen asukas.

Viranomaiset kertoivat Aftonbladetille, että paikalla oli lääkintäyksikkö ja useita ambulansseja. Sairaalaan viedyillä ihmisillä todettiin hengitysteiden oireita kuten yskää. Aftonbladetin ja TT:n tietojen mukaan useat sairaalaan viedyistä olivat poliiseja.

Aftonbladetin tietojen mukaan Säpon rakennuksessa olleet anturit olisivat havainneet ilmassa fosgeenia, joka on ensimmäisessä maailmansodassa käytetty taistelukaasu. Poliisi ei vahvistanut tätä tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat