Ruotsissa alkoi Suomen johtama sotaharjoitus

tähystäjä_3 Armeija Puolustusvoimat maavoimat sotilas
Suomen ja Ruotsin maavoimat harjoittelevat yhdessä.Puolustusvoimat
Julkaistu 14.11.2016 10:36

MTV UUTISET – STT

Kaartin jääkärirykmentti on aloittanut vajaan kahden viikon mittaisen taisteluharjoituksen Ruotsissa.

Kvarn16-harjoitus on laatuaan ensimmäinen Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälisen yhteistyön puitteissa järjestettävä Suomen johtama harjoitus Ruotsissa.  

Ruotsin Maasotakoulun isännöimä harjoitus järjestetään Ruotsin maavoimien asutuskeskustaistelun koulutusympäristössä Kvarnissa.

Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 70 ihmistä, joista suurin osa on Kaartin jääkärirykmentissä sotilaspoliisikoulutuksen saaneita reserviläisiä.  
Lisäksi harjoitukseen osallistuu ruotsalaisia joukkoja Livgardetin rykmentistä.  
Tavoitteena on muun muassa kehittää joukkojen suorituskykyä taistelussa rakennetulla alueella sekä harjoitella joukkojen perustamista kansainvälisiin operaatioihin.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat