Ruotsissa jahdataan bensa-aseman ryöstäneitä – poliisihelikopteri etsii epäiltyjä

Arkistokuva: Ruotsalaispoliiseja
Julkaistu 05.05.2016 14:05

MTV UUTISET

Keski-Ruotsissa Norrköpingissä jahdataan kuumeisesti kahta bensa-aseman ryöstäneitä miestä, kertoo Aftonbladet.

Ryöstö tapahtui tänään aamulla puoli kahdeksan aikaan paikallista aikaa. Naamioitunut asemies oli uhkaillut bensa-aseman henkilökuntaa pistoolia muistuttavalla aseella. 

– Laukauksia ei ammuttu, eikä kukaan loukkaantunut fyysisesti, kertoo Aftonbladetille Itä-Götanmaan poliisin tiedottaja Fredrik Kliman. 

Poliisin mukaan on epäselvää miten paljon rahaa ryöstäjä vei mukanaan. Bensa-aseman ulkopuolella ryöstöjöö odotti apuri pienessä vihreässä autossa. Miehet pakenivat asemalta ja poliisi on jahdannut kaksikkoa siitä lähtien. 

– Meillä on suuri määrä poliisipartioita Norrköpingin alueella ja lisäksi poliisihelikopteri etsii epäiltyjä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat