Asap Rocky pysyy vangittuna Ruotsissa

A$AP Rocky 2019
Asap Rocky pysyy vangittuna vielä viikon. WENN.com
Julkaistu 19.07.2019 15:11

MTV VIIHDE – STT

Tukholman käräjäoikeus on päättänyt, että amerikkalainen rap-artisti Asap Rocky pysyy vangittuna vielä viikon, kertoo uutistoimisto TT.

Yhdysvaltalaista hiphop-artisti Asap Rockya epäillään pahoinpitelystä. Tapaus tapahtui Tukholmassa sunnuntaina 30. kesäkuuta. 

Tukholman käräjäoikeus on päättänyt, että amerikkalainen rap-artisti Asap Rocky eli Rakim Mayers pysyy vangittuna vielä viikon. Syyttäjä Daniel Suneson on pyytänyt pidätyksen jatkamista ensi torstaihin asti. Sunesonin mukaan epäillyn pahoinpitelyn tutkinta vaatii vielä lisäaikaa.

Kohua herättänyt tapaus on nostattanut Yhdysvalloissa julkkisvetoisen solidaarisuusliikkeen. Muun muassa tosi-tv-tähti Kim Kardashian on vedonnut Valkoiseen taloon, jotta se vaatisi 30-vuotiaan artistin vapauttamista. 

Artisti pidätettiin 3. heinäkuuta kahden muun epäillyn kanssa.

Asap Rockyn on määrä esiintyä elokuussa myös Blockfest-tapahtumassa Tampereella. 

Tuoreimmat aiheesta

Asap Rocky