Ryöstäjä uhkasi Jaanaa aseella ja vaati rahoja – kylmäpäinen kauppias pysyi tiukkana: "Sanoin, että en anna"

R-kauppias Jaana Puolakka laittoi hanttiin ryöstöä yrittäneelle miehelle lokakuussa 2023.
Jaana Puolakka on toiminut 12 vuotta R-kioskin kauppiaana Hämeenlinnassa. Jaana Puolakan kotialbumi / AOP
Julkaistu 25.10.2023 05:48
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Hämeenlinnan Kaurialan R-kioski yritettiin ryöstää uhata aseella uhaten, mutta kauppiaan jääräpäisyyden vuoksi se jäi vain yritykseksi.

Maanantaina hieman ennen kuutta alkuillasta Kaurialan R-kioskiin asteli mustiin pukeutunut mies kasvot huivilla peitettynä.

– Hän tuli siihen kassalle aseen kanssa, että kassalaatikko auki ja rahat hänelle, kuvailee kauppias Jaana Puolakka puhelimitse.

Tilanne eteni kuitenkin tavalla, jota ryöstäjä ei todennäköisesti osannut odottaa.

– Olen vähän semmoinen jääräpäinen, niin sanoin sille, että en anna.

Puolakan mukaan hän ajautui asiasta pienimuotoiseen väittelyyn ryöstäjän kanssa. Ryöstäjä uhkasi ampua, mutta Puolakka ei suostunut avaamaan kassaansa.

– Muutamaa kolikkoa hänelle tarjosin, mutta niitä hän ei huolinut, Puolakka kertoo naurahtaen.

Tilanne laukesi, kun kioskin ovi piippasi uusien asiakkaiden astuessa sisälle. Silloin mies kääntyi ympäri ja poistui. Puolakka ei usko, että asiakkaat ymmärsivät, millaisen tilanteen keskeyttivät.

Kauppias laittoi hanttiin jo toista kertaa

Tilanteen aikana Puolakka ei osannut pelätä, vaan jännitys purkautui vasta miehen poistumisen jälkeen.

– Sitten kyllä sydän vähän hakkasi, että mitäs tuli taas tehtyä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Puolakka laittaa hanttiin ryöstäjälle. Joitain vuosia sitten ryöstäjä uhkasi puukolla ja heitti Puolakalle tiskin taakse jätesäkin rahoja varten.

– Heitin kylmästi jätesäkin takaisin ja sanoin, että pidä säkkisi.

Puolakkaa ihmetyttääkin, kuinka paljon rahaa ryöstelyyn ryhtyvät olettavat kioskin kassassa olevan. Valtaosa asiakkaista maksaa ostoksensa kortilla, eikä käteistä rahaa juurikaan liiku.

"Periksiantamaton pohjalainen luonne"

Aseelliset ryöstöyritykset ovat kaksitoista vuotta kauppiaana toimineen Puolakan mukaan onneksi hyvin harvassa. Yleensä työpäivät ovat rauhallisia ja asiakkaat tuttuja.

Puolakka ei osaa varmasti sanoa, miksi rohkenee vastustamaan ryöstelijöitä pelottavissakin tilanteissa.

– Kai se on vähän tämmöinen jääräpäisyys, periksiantamaton pohjalainen luonne pistää hanttiin.

Maanantain ryöstön yrityksestä epäilty on yhä tavoittamatta. Poliisi pyytää havaintoja tummiin pukeutuneesta henkilöstä Hämeenlinnan Kaurialan alueella maanantaina kello 17.40–17.50 välisenä aikana. Viranomaisia kiinnostaa myös hänen poistumissuuntansa, muut liikkeet ja mahdollinen ajoneuvo.

Vihjeet voi ilmoittaa sähköpostitse pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222.

Kaurialan R-kioskin ryöstön yrityksestä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue lisää: Naamioitu matkustaja painoi veitsen taksikuskin kaulalle ja uhkasi hyytävästi – "Ei täällä ole kuin kymppi"

Kauppiaalta tiukka viesti vanhemmille: "Jos varastat meidän lähikaupasta, varastat Päiviltä"

1:22img

Katso myös valvontakameravideo: Vanhuksen väkivaltainen ryöstö epäonnistui judo-taitoisen ravintoloitsijan ansiosta.

Tuoreimmat aiheesta

Ryöstöt