Koko maailman katseet ovat kääntyneet Ukrainaan, jossa on MTV Uutisten meteorologi Pekka Poudan mukaan myös Euroopan mielenkiintoisin säätilanne.
Korkeapaineen takia Itä-Eurooppaan, Ukrainan ja Puolaan voidaan odottaa laajalti kylmää ilmaa. Poudan mukaan kylmä ilma on melkein arktista ilmaa.
Itä-Eurooppaan voi tulla myös ensimmäiset lumisateet.
Poudan mukaan lauantain ja sunnuntain aikana puhutaan jopa 10 senttimetrin lumikerroksesta.
– Pitkälti koko Baltia, Puola, suuri osa Saksaa, Tsekki ja Slovakia ovat pakkasella.
Lumikuura voi viikonlopun aikana löytää myös Ruotsin puolelle. Ukrainan seudulla ollaan Poudan mukaan ylimmillään muutaman asteen pakkasella.
Lue myös: Talvi vaikuttaa Ukrainassa kolmeen asiaan, joiden takia venäläisjoukot joutuvat koville: "Moraaliongelmat voivat hyvinkin pahentua"
Fintraffic varoittaa huonosta ajokelistä
Suomessa maan etelä- ja keskiosissa varoitetaan huonosta ajokelistä liukkauden vuoksi. Fintrafficin tieliikennekeskus tiedottaa, että sään kylmeneminen ja paikoin heikot tihku- tai lumisateet jäädyttävät teiden pintoja, mikä heikentää ajokeliä.
Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä maan eteläosissa ja rannikon maakunnissa Pohjanmaan korkeudelle asti sekä Pirkanmaalla ja Hämeessä. Varoituksen mukaan ajokeli on huono kuuraisten teiden ja tienpintojen jäätymisen vuoksi. Varoitus on voimassa aamuyhdeksään asti.