Saako Valtteri Bottas lupaavan amerikkalaiskuljettajan tallikaverikseen? Autourheilupomo nähty Alfa Romeon päämajalla neuvottelemassa jättikaupasta

5:18imgAiemmin MTV Uutiset Livessä: Valtteri Bottas kertoo siirrostaan Alfa Romeolle.2021 Formula One World Championship Limited
Julkaistu 20.10.2021 15:36

Mikael Kaivanto

mikael.kaivanto@mtv.fi

Ensi kaudella Alfa Romeolle siirtyvän Valtteri Bottaksen uuden tallin osakkaaksi huhutaan Michael Andrettia, joka omistaa Andretti Autosportin. Yhtiö kilpailee tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa muun muassa Indy-luokissa.

Italialaisen FormulaPassion-sivuston saamien tietojen mukaan Michael Andretti on nähty Alfa Romeon päämajassa Hinwilin kaupungissa Sveitsissä. Osapuolet saattavat neuvotella mahdollisesta kaupasta, jossa Andretti ostaisi merkittävän osuuden Sauberilta.

Kysymyksessä voi olla jopa 350 miljoonan dollarin kauppa, jolloin Andretti Autosport toisi lupaavan amerikkailaisen Indy-kuskin Colton Hertan, 21, Bottaksen tallikaveriksi.

Herta on kaikkien aikojen nuorin IndyCar-osakilpailun voittaja. Sattumalta F1-sirkus saapuu tällä viikolla Yhdysvaltojen Austiniin, mikä on vahvistanut vellovia huhuja amerikkalaisomistukseen siirtymisestä.

Tuoreimmat aiheesta

F1