Sään kuukausiennuste julki! Pekka Pouta kertoo, mitä tulevista viikoista täytyy tietää: "Toiveita talvisemmasta säästä eteläänkin"

3:32img
Katso miltä marraskuu näyttää Suomessa ja Euroopassa!
Julkaistu 09.11.2021 11:13
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Marraskuun keskilämpötila on Pohjois-Suomessa selvästi pakkasen puolella. Etelässäkin keskilämpötila on nollan tuntumassa.

Meteorologi Pekka Pouta ennustaa marraskuusta suhteellisen tavallista, mutta osittain vaihtelevaa.

Poudan mukaan marraskuun ensimmäisellä viikolla Pohjois-Norjan vuoriston yli Suomeen saapuu matalapaineita ja sadealueita. Samaan aikaan Pohjois-Venäjän yllä on keskimääräistä matalamman paineen alue. 

– Sää on ensimmäisellä viikolla voimakkaasti vaihtelevaa, Pouta arvioi.

Lapissa ihmiset pääsevät kokemaan rapsakoita pakkasia marraskuun ensimmäisellä viikolla.

– Lappi on 2-3 astetta keskimääräistä kylmempi, eteläisempi Suomi on lähellä keskiarvoja, Pouta tiivistää.

Marraskuun toisella viikolla Pohjois-Venäjän matalapaine siirtyy Suomen ylle. Poudan ennusteen mukaan Suomessa on vähän keskimääräistä sateisempaa ja kylmempää. Kylmää ilmaa virtaa Keski- ja Itä-Eurooppaan.

Kolmannella viikolla Suomessa sademäärä on aika keskimääräinen ja lämpötila lähellä keskimääräistä tai vähän kylmempi. Itä-Euroopassa vallitsee keskimääräistä matalamman paineen alue ja kylmä ilma virtaa Välimerelle saakka.

Neljännen viikon ennustaminen on Poudan mukaan liian epävarmaa. Suomen osalta signaalia ei ole.

Pohjois-Atlantilla on kuitenkin merkkejä korkeamman paineen alueesta. Se tarkoittaisi, ettei Suomessa olisi kaikkein lauhinta, vaan täällä koettaisiin voimakkaan lounaisvirran tuoma jakso.

Katso koko ennuste yllä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Sää