Saara Aalto esiintyi paljastavassa nahkatakissa – vaihtoi glittermekot näyttävään rokkityyliin

Saara Aalto
Julkaistu 13.05.2019 19:00
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Laulaja Saara Aalto nähdään suomenkielisen We Will Rock You -musikaalin pääosassa.

Maailmanluokan rock-musikaali We Will Rock You saa suomenkielisen ensi-iltansa keväällä 2020. Musikaalin päätähtenä, Scaramouchena, nähdään laulaja Saara Aalto.

Näyttävä laulajakaunotar edusti musikaalin tiedotustilaisuudessa rohkeassa tyylissä.

Aalto oli pukeutunut rockhenkiseen nahkatakkiin, jossa oli niittejä. Tähdellä oli myös läpinäkyvä musta paita, jonka alta pilkottivat mustat rintaliivit.

Rock-tyylissä esiintynyt tähti oli stailannut asunsa vielä valkoisilla glitter-kengillä.

Saara aalto koko kuva

Saara Aalto sädehti rohkeassa rokkityylissä tiedotustilaisuudessa. 

Hyväntuulinen tähti kertoi MTV Uutiset Liven haastattelussa olevansa innoissaan tulevasta musikaalitähteydestä.

– Tämä on jotenkin aivan täydellinen. Aikataulullisesti tiivis paketti ja ensi keväänä sattuu olemaan vapaata siinä kohtaa, Aalto kertoo.

Kiireinen tähti aloittaa viikonloppuna kiertueen Suomessa, joka nähdään myös Britanniassa Aalto ei aio jättäytyä musikaalitähdeksi, koska kansainvälinen laulu-ura on edelleen tavoitteena.

– Siinä ehtii sitten päivisin olla studiossa ja tehdä biisejä. Illat menevät näytöksissä, Aalto kuvailee tulevaa työtahtiaan.

Queen-musikaalin esiintyjät

Musikaalin tähdet esiintyivät tiedotustilaisuudessa. 

Musikaali nähdään Helsingin Messukeskuksen Amfi-teatterissa keväällä 2020.

Tuoreimmat aiheesta

Saara Aalto