Saara Aalto varasti huomion erikoisella asusteellaan – katso kuvat punaiselta matolta!

2:56img
Saara Aalto kertoo Dancing on Ice -treeneistä
Julkaistu 23.01.2019 15:35
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Saara Aalto asteli Britannian National Television Awards -gaalaan huomiota herättävässä päähineessä.

Suomen viime vuoden euroviisuedustaja Saara Aalto kisaa parhaillaan Britannian Dancing on Ice -televisiokilpailussa.

Aalto on tunnettu nimi saarivaltiossa, sillä hän sijoittui toiseksi huippusuositussa X Factor -laulukilpailussa vuonna 2016. Brittitelevisiossa tutuksi nimeksi kasvanut Aalto osallistui tiistai-iltana järjestettyyn National Television Awards -gaalaan Lontoossa.

LUE LISÄÄ: Saara Aallolta paljastus brittilehdelle: Kutsuttiin paikkaamaan Victoria Beckhamia Spice Girlsin paluukiertueelle!

Aalto saapui O2-areenalla järjestettyyn gaalaan mustaan mekkoon pukeutuneena. Huomion vei kuitenkin valtava riikinkukkopäähine, joka koristi laulajan tummia, kiharrettuja hiuksia.

saara aalto 23.1.2019

Aalto poseerasi kameroille päässään erikoinen päähine.

saara aalto 23.1.2019 (1)

Yllään Aallolla oli tyylikäs, musta mekko.

saara aalto 23.1.2019 (2)

Suomalaislaulaja näytti nauttivan olostaan gaalan punaisella matolla.

Aalto tanssi viime viikon Dancing on Ice -lähetyksessä Frozen-elokuvasta tutun Let It Go -kappaleen tahtiin. Esityksessä kuultu Let It Go -versio oli Aallon itse laulama ja hän päätyi esittämään osan kappaleesta myös jäällä tanssiessaan.

Tuoreimmat aiheesta

Saara Aalto