Sara Forsberg, eli taiteilijanimellä Saara tunnettu laulaja tekee ensimmäisen Suomen-keikkansa kesällä.
Provinssissa nähdään yli sadan artistivieraan ohella myös maan menestyneimpiä videobloggaajia ja muita YouTube-tekijöitä. Ohjelmakokonaisuus huipentuu lauantai-iltana, jolloin Suomen kuuluisin YouTube-tähti, Smoukahontas-nimellä aikaisemmin tunnettu Saara soittaa kesän ainoan festivaalikeikkansa.
Nykyisin Kaliforniassa asuva suomalaisnainen julkaisi huhtikuussa esikoissinglensä Ur Cool, jonka takaa löytyy lukuisille supertähdille materiaalia kirjoittava tiimi. Provinssitiedotteen mukaan Saara julkaisee uutta musiikkia vielä ennen kesän festarikeikkaa.