Saara Silvennoisen mukaan hänen isänsä Heikki Silvennoinen oli ollut jo pitkään väsynyt sairauksien ja kovien hoitojen vuoksi.
Näyttelijä ja muusikko Heikki Silvennoinen kuoli keskiviikkoaamuna 18. joulukuuta. Parhaiten Kummeli-sarjasta tunnettu Silvennoinen oli kuollessaan 70-vuotias.
Heikin tytär Saara Silvennoinen vahvistaa MTV Uutisille, että hänen isänsä oli ennen kuolemaansa pitkään sairas. Heikki sairasti harvinaista verisairautta, joka rasitti hänen munuaisiaan. Hän kertoi sairaudestaan keväällä ilmestyneessä Tommi Saarelan kirjoittamassa elämäkertateoksessa Heikki Silvennoinen – nousut ja laskut.
Saaran mukaan hänen veljensä olivat löytäneet Heikin menehtyneenä.
– Toinen veljistäni oli isällä ja toinen asuu naapurissa. He olivat löytäneet hänet aamulla, hän kertoo.
Heikki kävi vielä eilen tiistaina kyläilemässä Saaran luona Helsingissä.
– Olemme olleet isän kanssa aina tosi läheisiä. (Tapaaminen oli) ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Isä tuli luokseni viettämään aikaa, söimme yhdessä ja juttelimme niitä näitä. Illansuussa hän lähti ajelemaan kotiin, Saara kertoo.
Lue myös: Olli Keskinen menetti Heikki Silvennoisessa esikuvan ja "isoveljen"
Saara kertoo, että Heikki oli ollut jo pitkään väsynyt sairauksien ja kovien hoitojen vuoksi.
– Olemme perheen kanssa viettäneet läheisesti aikaa ja eläneet viimeiset vuodet tietäen näistä sairauksista. Loppuun asti hän veti täysillä, keikkaili, esiintyi ja teki sitä, mitä rakasti kaikkein eniten. Mutta ovat nämä sairaudet varjostaneet jo usean vuoden ajan, Saara sanoo.
Saara kuvailee Heikki-isänsä olleen valontuoja, jonka kanssa hän oli hyvin läheinen lapsesta asti.
– Meillä on hyvin sekavankirjava uusioperhe, ja isä on ollut aina sellainen kokoon vetävä voima. Olemme kaikki tosi läheisiä keskenämme, kiitos isän, mökkikesien, isäviikonloppujen ja yhteisten matkojen. Hän oli hyvin läsnäoleva isä. Meillä on kaikilla ollut hyvin läheinen suhde isän kanssa.