Poliisilla oli tänään huomiota herättänyt operaatio Saarijärven Palsankylällä.
Poliisitehtävä alkoi kello neljän jälkeen iltapäivällä ja päättyi kahdeksan aikoihin illalla. Poliisi oli saanut ilmoituksen kiinteistön pihalla ammuskelleesta henkilöstä. Poliisi tavoitti henkilön ja tämä on tällä hetkellä poliisin hallussa.
Poliisin mukaan tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä tapaus aiheuttanut sivullisille vaaraa.
MTV Uutisten lukija kertoi, että paikalla on useita poliisiautoja, joista yksi on panssaroitu ajoneuvo. Poliisista vahvistetaan, että paikalla oli useita partioita.
MTV Uutisten lukija kertoo, että poliisit olivat paikalla varustautuneet luotiliivein. Lähiseudulla asuva lukija kertoo, että operaatiosta huolimatta poliisi päästi hänet ajamaan tapahtumapaikalla sijaitsevaa tietä pitkin.
Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää aikaisintaan maanantaina.
Juttua päivitetty 14.11. kello 20.40: Henkilö otettu kiinni.