Säässä käänne: "Ei ihan kauheaa loskaa", lupaa MTV:n uusi meteorologi Joonas Koskela

4:29imgKatso tästä koko sääennuste!
Julkaistu 19.01.2023 16:43
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Sää kirkastuu ainakin osittain viikonlopuksi.

Erittäin huonoon ajokeliin kannattaa varautua päivän mittaan, kertoo MTV Uutisten uusi meteorologi Joonas Koskela.

Sateet painottuvat päivällä enimmäkseen maan itäosaan ja ne jatkuvat iltaan asti. Ensi yönä sateet väistyvät Suomen koillispuolelle.

– Siitä eteenpäin alkaa kauniimman sään jakso. Ainakin viikonloppu näyttäisi aika mukavalta, Koskela vinkkaa.

Lue myös: Meteorologi Joonas Koskela nähtiin ensimmäistä kertaa Huomenta Suomessa – näin hän houkutteli Sini-koiran kanssaan suoraan lähetykseen

Perjantaina paikoitellen voi hiutaloida kevyesti lunta, mutta mahdollisuuksia on myös auringon pilkahdukselle. Osittaista kirkastumista on siis luvassa viikonlopuksi.

–  Ei kovin vaaralliselta viikonlopun sää näytä, Koskela kertoo hymyillen.  

Ensi viikolla on mahdollisesti saapumassa sateita. Lumisateita saapuu yksi annos alkuviikosta ja mahdollisesti toinen viikon puolivälissä.

– Kauheaa loskaa mitä on ollut vähän aikaa, ei ole ihan heti näköpiirissä.

Tuoreimmat aiheesta

Sää