Saateenkaarinuoret ahtaalla monessa maassa – "Brexit-äänestyksen jälkeen viharikosten määrä kasvoi heti"

1:57img
Julkaistu 04.10.2019 22:40
Toimittajan kuva
Valtteri Kykkänen

valtteri.kykkanen@mtv.fi

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten ja opiskelijoiden kansainvälinen kattojärjestö IGLYO järjestää Helsingissä kolmipäiväisen konferenssin. Kouluterveyskyselyn mukaan sateenkaarinuoret kohtaavat edelleen monenlaista syrjintää.

Parin vuoden takaisen kouluterveyskyselyn perusteella suomalaiset sateenkaarinuoret kokevat terveytensä heteronuoria huonommaksi. Heillä on myös enemmän ahdistusoireita ja he kohtaavat enemmän väkivallan uhkaa ja koulukiusaamista.

THL julkistaa vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tulokset myöhemmin syksyllä, mutta ennakkotietojen perusteella samat ongelmat jatkuvat. Seta toivoisi sukupuolen moninaisuuden näkyvän enemmän kouluopetuksessa. 

– Koulussa ei opeteta, mitä transihmiset ovat ja mikä on transsukupuolinen tai muunsukupuolinen. Opettajat eivät osaa sitä avata. Silloin yksi tai muutama ihminen voi jäädä luokassa ulkopuolelle, sanoo Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Seve Hujanen.

Viharikokset kasvussa Britanniassa

Konferenssiin osallistuvat kansainväliset vieraat kertovat, miten äärioikeiston nousu ja muu poliittiinen kuohunta näkyvät seksuaalivähemmistöjen arjessa esimerkiksi Itä-Euroopassa mutta myös Britanniassa

– Oli mielenkiintoista huomata, miten Brexit-äänestyksen jälkeen viharikosten määrä kasvoi heti. Positiivinen asia on esimerkiksi se, Skotlannin hallitus on sitoutunut säätämään lain, joka tekee seksuaalivähemmistöihin liittyvästa opetuksesta pakollista kouluissa, kertoo skotlantilainen Michael Gowan.

Ukrainalainen IGLYO:n hallituksen jäsen Yuri Yoursky puolestaan kertoo, että hänen kotimaassaan on pystytty järjestämään viime aikoina Pride-kulkueita menestyksellä ja positiivista kehitystä on nähtävissä. Ongelmia kuitenkin riittää.

– Nationalistiryhmät ovat todellinen ongelma vähemmistöille Ukrainassa. Homo- ja transfobiaan liittyvät viharikokset ovat kasvussa. Mielestäni hallituksen pitäisi tarttua ongelmaan ja taistella sitä vastaan, hän toteaa.

"Elämä muuttuu vielä paremmaksi"

Uudesta-Seelannista kotoisin oleva, mutta Britanniassa asuva järjestön varapuheenjohtaja Anna Robinson nostaa esiin transfobian lisääntymisen nykyisessä kotimaassaan. Ennakkoluuloja ruokkivat hänen mielestään perinteisen median lisäksi sosiaalinen media.

– Ennakkoluulot perustuvat väärään tietoon ja on muodostunut kahtiajako transoikeuksien ja muiden oikeuksien välille. Kyse on kuitenkin ihmisoikeuksista, eivätkä ole muilta pois. Vihapuheeseen pitäisi puuttua niin suurten teknologiayhtiöiden kuin poliitikkojen taholta.

IGLYO viettää Helsingissä 35-vuotisjuhliaan. Viesti itseään etsiville nuorille on rohkaiseva. 

– Viestimme muiden järjestöjen kanssa on se, että et ole yksin ja että elämä muuttuu vielä paremmaksi, Michael Gowan sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Seksuaalivähemmistöt