Pörssisähkön hinta kohoaa tänään poikkeuksellisen korkealle.
Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo, että sähkön tuntihinnat arvonlisäveroineen ovat aamukuuden ja iltayhdeksän välillä halvimmillaankin yli euron tasolla.
Tuntihinta nousee yli kahteen euroon kilowattitunnilta iltapäiväkolmen ja iltakahdeksan välillä.
Lue myös: Tämän takia pörssisähkö on perjantaina historian kalleinta: Helpotusta ensi viikolla – ehkä
Sähköjärjestelmä toimii ministeriön mukaan normaalisti, mutta kuluttajia ja yrityksiä kehotetaan säästämään sähköä ja ajoittamaan sähkön käyttöä korkeimpien hintojen ulkopuolelle.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin arvion mukaan pitkittynyt pakkasjakso pitää sähkön kulutuksen korkealla loppuviikon ajan.
Fingridin järjestelmistä pörssisähkön hintatiedot löytyvät valmiina vuoteen 2007 saakka, kertoo sähkömarkkinoiden asiantuntija, yksikön päällikkö Maarit Uusitalo.
Hänen mukaansa yhtä kovia hintoja kuin perjantaina ei pikaisella etsimisellä löytynyt, kun Fingrid selvitti asiaa torstaina.
Korkea hinta on hillinnyt kulutusta
Ennätyskallis sähkön pörssihinta näyttää Fingridin mukaan hillinneen kulutusta.
Aamun kulutuspiikin aikaan seitsemän ja yhdeksän välillä sähkönkulutus on liikkunut yli 14 000 megawatissa kovien pakkasten vuoksi. Fingrid oli kuitenkin odottanut, että kulutus olisi ollut tätä suurempi.
– Perjantaina aamulla sähkönkulutus on ennusteeseen verrattuna noin 800 MW (megawattia) alemmalla tasolla, Fingrid arvioi tiedotteessa.
Yhtiön mukaan sähköjärjestelmän tila on korkeasta kulutuksesta huolimatta vakaa ja sähköä riittää toistaiseksi. Aiemmin tällä viikolla Suomessa saavutettiin kulutusennätys, joka oli tuolloin 14 500 megawattia. Korkea kulutus on johtunut pääosin poikkeuksellisen kylmänä jatkuneesta pakkassäästä.
Fingrid ja työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) pyysivät torstaina ihmisiä hillitsemään sähkönkulutusta varsinkin perjantain aamun ja illan huipputunneilla kovien pakkasten vuoksi. Fingrid kohotti myös omaa valmiuttaan korkealle kohonneen kulutuksen vuoksi.
– Sähkön riittävyyden ja hinnan näkökulmasta sähkönkäyttäjien on edelleen tärkeä ajoittaa kulutusta pois illan ja aamun huipputunneilta, Fingrid arvioi perjantaina.
Lue myös: Suomen sähkönkulutus korkealla – kansalaisilta pyydetty hillintää
Hintojen taustalla useita syitä
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan erittäin poikkeuksellinen pakkaskausi Suomessa nostaa sähkön huippukulutuksen hetkittäin liki 15 000 megawattiin.
Kotimaista sähköntuotantoa täydennetään tuonnilla Ruotsista ja Virosta.
Lue myös: Fingrid nostaa valmiutta "erittäin herkän" tilanteen vuoksi
Uusitalon mukaan huippukorkeiden hintojen taustalla on useita syitä.
Ensinnäkin pitkittynyt erittäin kireä pakkasjakso johtaa siihen, että rakennusten lämmittämiseen kuluu tavallista enemmän energiaa.
Toisekseen Suomessa ei ole tarpeeksi omaa sähköntuotantoa kattamaan näin korkeita kulutuspiikkejä.
Lue myös: Energiateollisuus: Suomessa viime vuonna Euroopan toiseksi halvin sähkö
Lisäksi Suomen oman tuulivoimatuotannon ennustetaan laskevan huomenna iltapäivästä alkaen.
Kaiken kukkuraksi muutamat kotimaiset lämpölaitokset ovat poissa pelistä rikkoutumisten vuoksi, Uusitalo luettelee.
Perjantaiaamuna Suomessa tuotettiin yli 2 000 megawattia sähköä vähemmän kuin sitä kulutettiin.