Sähköautojen akkumetalleista voi tulla pulaa – lapsityövoimaa käyttävästä Kongosta louhittavaa kobolttia saisi myös Suomesta

2:05img
Julkaistu 30.11.2017 19:53
Toimittajan kuva
Päivi Mäki-Petäjä

paivi.maki-petaja@mtv.fi

@pmakipetaja

Sähköautojen määrän ennakoidaan kasvavan lähivuosina vauhdilla eri puolilla maailmaa. Samalla kasvaa sähköautojen akkuihin tarvittavien metallien kysyntä. Esimerkiksi koboltista pelätään tulevan pulaa. Ongelmia aiheuttaa sekin, että yli puolet maailman koboltista tulee Kongosta, jossa kaivoksissa käytetään myös lapsityövoimaa.

Yksi tärkeimmistä keinoista autoilun päästöjen vähentämiseksi on liikenteen sähköistäminen. 

Viime vuonna maailmassa myytiin jo 750 000 sähköautoa. Liikenteessä oli 2 miljoonaa sähköautoa eri puolilla maailmaa. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) ennusteen mukaan sähköautoja on vuonna 2020 jo 9-20 miljoonaa ja vuonna 2040 40-70 miljoonaa.

– Kaikki uudet automallit, jotka julkistamme vuoden 2019 jälkeen, ovat sähköautoja. Ennen sitä lanseerattuja autoja valmistamme niin pitkään kuin kysyntää riittää, linjasi Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelsson muutama kuukausi sitten.

Kongon kaivokset

Kongon kaivoksilla käytetään myös lapsityövoimaa.

Lapsityövoimaa Kongon kobolttikaivoksilla

Sähköautobuumissa on myös riskinsä. Sähköautojen akkuihin tarvitaan nimittäin metalleja, joista voi tulla pulaa.

Yhdessä sähköauton akussa saattaa olla esimerkiksi 35 kiloa grafiittia, 12 kiloa nikkeliä, 12 kiloa kobolttia, 12 kiloa mangaania. Myös kuparia käytetään sähköautoissa suuria määriä.

– Koboltti on näistä kaikkein kriittisin ja koboltin tuotannosta tänä päivänä noin 60 prosenttia tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta. Vajaa puolet tulee pienkaivostoiminnasta, jossa valitettavasti käytetään muun muassa lapsityövoimaa ja epäinhimillisiä olosuhteita, huomauttaa Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tutkimusjohtaja Pekka Nurmi.

Maailman vuotuinen koboltin tuotanto on tällä hetkellä noin 100 000 tonnia. Arvioiden mukaan vuoteen 2025 mennessä koko tuotettu määrä tarvitaan sähköautoihin. Muitakin käyttökohteita koboltilla olisi. Pula on siis hyvin todennäköinen ellei koboltille keksitä korvaajaa.

sähköautot, sähköauto

Sähköautojen uskotaan yleistyvän nopeasti.

Suomessa kaikkia akkumetalleja

Suomellakin on mahdollisuuksia hyötyä sähköautobuumista, koska Suomen maaperästä löytyy niin kobolttia kuin muitakin sähköautoissa tarvittavia metalleja.

– Jos ajatellaan Eurooppaa, Suomi on ainoa maa, jossa voitaisiin tuottaa kaikkia sähköauton tarvitsemia pääraaka-aineita. Suomi pystyisi hyvinkin tuottamaan muutaman prosentin maailman koboltista, laskee Nurmi.

Suunnitelmiakin on jo. Terrafame ilmoitti hiljattain rakentavansa akkukemikaalitehtaan. Kaustisella puolestaan tehdään Litium-kaivoksen kannattavuusarviota.

– Maailmaan ollaan rakentamassa seuraavien 5-10 vuoden aikana noin 15 jättimäistä akkutehdasta. Euroopassa arvioidaan, että vuoteen 2025 mennessä akkubisneksen arvo olisi 250 miljardia euroa. Emme tietystikään halua olla pelkkä raaka-aineen tuottaja vaan haluamme olla koko siinä ketjussa mukana. Mikä olisi hienompaa kuin se, jos voitaisiin saada yksi giga-akkutehdas tänne Suomeen, kysyy Nurmi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa