Matkapuhelimeen puhunutta miestä puukotettiin bensa-asemalla

poliisi, logo
Kuljettaja oli ollut purkamassa bensalastia Holmankujan kylmäasemalla, kun kolme miestä kävi hänen kimppuunsa.Lehtikuva
Julkaistu 11.09.2015 10:08

MTV UUTISET - STT

Säiliöauton kuljettajaa puukotettiin perjantain vastaisena yönä Lohjalla Uudellamaalla. Kuljettaja sai pistohaavoja yläraajoihin ja vatsaan sekä joutui sairaalaan. 

Kuljettaja oli ollut purkamassa bensalastia Holmankujan kylmäasemalla, kun kolme miestä kävi hänen kimppuunsa. Kuljettajan lompakko ja matkapuhelin vietiin.

Kuljettaja jutteli hyökkäyksen sattuessa matkapuhelimeensa. Keskustelukumppani kuuli tapahtumien kulun ja hälytti paikalle apua.

Kaikki kolme hyökkääjiksi epäiltyä on saatu kiinni. Ensimmäinen heistä jäi kiinni Vappulassa ennen kello kahta, ja kaksi muuta tavoitettiin perjantaiaamun aikana. Poliisi sai epäillyt kiinni nopeasti, koska nämä olivat osallisena liikenneonnettomuudessa samalla alueella.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos