Saivatko pariisilaiset sähköpotkulaudoista tarpeekseen? Kulkupelin kohtalo ratkaistaan kansanäänestyksellä

shutterstock_1958290978
Kaikki eivät pidä sähköpotkulaudoista.Copyright (c) 2021 Peeradontax/Shutterstock. No use without permission.
Julkaistu 15.01.2023 16:09

Salla Laurila

Pariisilaiset pääsevät huhtikuussa äänestämään vuokrattavien sähköpotkulautojen kohtalosta, The Guardian kirjoittaa.

Kielletyillä ajoväylillä ajaminen ja minne sattuu parkkeeraaminen ovat tuttuja sähköpotkulautojen käyttöön liitettyjä ongelmia. Pariisissa joidenkin on jopa kerrottu hylkäävän potkulautansa kaupungin lävitse virtaavaan Seineen.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo kertoo, että mielipiteet sähköpotkulaudoista ovat hyvin kahtia jakautuneita. Hän henkilökohtaisesti kannattaa sähköpotkulautojen kieltämistä, mutta kunnioittaa kansan tahtoa. Pariisilaiset pääsevät siis äänestämään vuokrattavan kulkupelin jatkosta.

Asiaa on pohdittu kaupungissa jo syksystä, jolloin mahdollinen kielto nousi esille ensimmäisen kerran.

Hidalgo korostaa, että keväällä järjestettävä äänestys jättäisi ulkopuolelle yksityisten henkilöiden omistamat sähköpotkulaudat.

– Ne eivät ole ongelma, hän toteaa Guardianille.

Katso myös video: Helsingin Itäväylällä järjetön tilanne – video näyttää, kun jopa 80 km/h sähköpotkulaudalla kaahannut oli törmätä autoon

0:21img

Lue myös: Itäväylän skuuttaaja, oletko se sinä? Qatarilaisella valtatiellä puikkelehdittiin posketonta vauhtia sähköpotkulaudalla

Hämmentävä näky liikenteessä keräsi katseita Floridassa – onko tämä mies nero vai vaarallisen hölmö?

Jare kaatui sähköpotkulaudalla – kallo murtui ja henkikin oli hiuskarvan varassa

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi