Lakko on pysäyttänyt valtaosan Saksan lento- ja raideliikenteen – kaaosta ei silti syntynyt

AOP Matkustajia Münchenin kansainvälisellä lentokentällä Saksassa 26. maaliskuuta 2023.
Lakko kestää vain maanantain, mutta sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaan viikkoon.
Julkaistu 27.03.2023 07:12(Päivitetty 27.03.2023 11:28)

MTV UUTISET – STT

Saksassa valtaosa maan lento- ja raideliikenteestä on tänään pysähdyksissä julkisen alan työntekijöitä edustavan ammattiliiton Verdin ja kuljetusalan ammattiliiton EVG:n työseisauksen vuoksi.

Lakko vaikuttaa myös busseihin ja lähiliikenteeseen, sillä monet lähi- ja paikallisjunien sekä bussiyhtiöiden työntekijät ovat EVG:n jäseniä.

Lakon takia maanantaille oli povattu liikennekaaosta, mutta aamun menoliikenne sujui maanteillä rauhallisesti eikä suurempia ruuhkia muodostunut, saksalaislehdet Bild ja Der Spiegel uutisoivat.

Finnair on perunut tämän päivän lennot Hampuriin, Düsseldorfiin, Frankfurtiin sekä Müncheniin. Lennot Berliiniin toteutetaan sen sijaan suunnitellusti lakosta huolimatta, Finnairista kerrottiin eilen STT:lle.

Lue lisää: Finnair perunut maanantain lentoja Saksaan – syynä lakko, joka pysäyttää suuren osan maan lento- ja raideliikenteestä

Vaikka Saksan työnseisaus kestää vain tämän päivän, ulottuvat sen kerrannaisvaikutukset pitkälle tulevaan viikkoon.

Tuoreimmat aiheesta

Saksa