Saksalaiskaupunki kielsi miesturvapaikanhakijoilta uimahallissa käynnin

turvapaikanhakijat
48 000 asukkaan Bornheimin kaupungissa on aloitettu turvapaikanhakijoiden keskuudessa tasa-arvokampanja, jossa miesturvapaikanhakijoille opetetaan sukupuolten tasa-arvoa ja naisten kunnioittamista. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 16.01.2016 10:30

MTV UUTISET

Saksan Bornheimin kaupungissa lähellä Kölniä on päätetty kieltää aikusilta miesturvapaikanhakijoilta uimahallissa käynti. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun uimahallissa käyneet naiset olivat kertoneet turvapaikanhakijoiden häirinneen heitä, uutisoi The Guardian.

Borhnheimin apulaiskaupunginjohtaja kertoi perjantaina päätöksen olleen vaikea. Hänen mukaansa tilanne kuitenkin vaati selkeän viestin lähettämistä, ettei maan kulttuurinormeja sovi näin rikkoa.

– Olemme saanee valituksia, että joukko nuoria miehiä juttelee ja ahdistelee seksuaalisesti naisia kyseisellä uimahallilla. Tämän vuoksi osa naisista on joutunut poistumaan uimahallilta, apulaiskaupunginjohtaja Markus Schnapka sanoi.

Apulaiskaupunginjohtaja ei kuitenkaan kertonut, kuinka kieltoa tullaan valvomaan.

48 000 asukkaan Bornheimin kaupungissa on aloitettu turvapaikanhakijoiden keskuudessa tasa-arvokampanja, jossa miesturvapaikanhakijoille opetetaan sukupuolten tasa-arvoa ja naisten kunnioittamista.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset