Saksan mahtimaalivahti Manuel Neuer yllättyi dopingtestistä

10.9065309f
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 29.03.2018 18:19
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Yhdeksi kaikkien aikojen parhaista jalkapallomaalivahdeista arvioitu Manuel Neuer on yllättynyt dopingtestistä.

Videolla kuvaa Mestarien liigan puolivälieräparien arvonnasta, jossa arvottiin myös Bayern Münchenin ottelupari.

Neuer on ehtinyt olla puoli vuotta pelikentiltä sivussa jalkavamman takia. Saksalaisvahti kuitenkin palasi tiistaina seurajoukkueensa Bayern Münchenin harjoituksiin, ja hänen raportoitiin tehneen kaksi 10 minuutin juoksuharjoitusta.

Neuer kertoi myös saaneensa paranemista tukevaa ja jalkapöydänluuta vakauttavaa kantasoluhoitoa jalkaansa. Ei siinä kuitenkaan vielä mitään, sillä Neuerin kommentit hoidosta herättivät myös Saksan antidopingtoimiston huomion.

– Hauska juttu on, että kaksi–kolme tuntia siitä, kun tämä raportoitiin, doping-testaajat saapuivat paikalle, Neuer sanoi Bayern TV:ssä.

– Näin tämä menee Saksassa: jotain tällaista julkaistaan, sen jälkeen tulee puhelu Bonnin päämajasta ja testaajat saapuvat paikalle. Olin yllättynyt, koska muutoin dopingtestiä ei koskaan tehdä tällaisena aikana, Neuer jatkoi.

Testeistä ei ole paljastunut mitään vilpillistä. 

MM-kisoihin?

Neljä kertaa maailman parhaana jalkapallomaalivahtina palkittu Neuer elättelee toiveita paluusta pelikentille ennen tämän kauden päättymistä.

Neuer on terveenä ilmiselvä vaihtoehto Saksan maajoukkueeseen kesän MM-kisoihin Venäjälle.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat