Saksan Merkel: Nato on tärkeämpi nyt kuin kylmän sodan aikaan

angela merkel g20
Saksan parlamentissa puhunut Merkel myös lupasi maan nostavan puolustusmenojensa määrän Natossa sovittuun kahteen prosenttiin reilun kymmenen vuoden kuluessa.
Julkaistu 27.11.2019 11:50

MTV UUTISET – STT

Liittokansleri Angela Merkelin mukaan sotilasliitto Naton yhtenäisyyden säilyttäminen on Saksan edun mukaista, jopa enemmän nyt kuin kylmän sodan aikana.

Saksan parlamentissa puhunut Merkel myös lupasi maan nostavan puolustusmenojensa määrän Natossa sovittuun kahteen prosenttiin reilun kymmenen vuoden kuluessa.

Nato-maiden johtajat kokoontuvat ensi viikolla Lontooseen juhlistamaan liittokunnan 70-vuotispäivää. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti syyttänyt eurooppalaisia liittolaisia siitä, että ne uhraavat liian vähän rahaa puolustukseensa. Erityisesti Trumpin kritiikki on kohdistunut Saksaan.

Tuoreimmat aiheesta

Nato