Saksan poliisi: Kosovolaisveljekset pidätetty epäiltyinä terrori-iskun suunnittelusta kauppakeskukseen

Poliisi partioi lähellä berliiniläistä joulutoria, jossa väkijoukkoon ajanut rekkakuski surmasi 12 ihmistä 19.12.2016.
Saksan poliisi tutkimassa joulutori-iskun jälkiä Berliinissä.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 23.12.2016 05:34(Päivitetty 23.12.2016 06:23)

MTV UUTISET - STT

Saksan poliisi ilmoittaa pidättäneensä kaksi miestä epäiltyinä terrori-iskun suunnittelusta.

Poliisin mukaan kyseessä ovat veljekset, joiden uskotaan suunnitelleen iskua kauppakeskukseen Saksan länsiosan Oberhausenissa.

Poliisi tiedotti pidätyksistä varhain tänään.

Iältään 28- ja 31-vuotiaat miehet ovat lähtöisin Kosovosta.

Essenin poliisi tiedotti selvittävänsä muun muassa sitä, miten pitkällä iskusuunnitelmat olivat. Samoin tutkitaan, onko epäiltyä hyökkäystä suunnittelemassa ollut kaksikon lisäksi muita.

Poliisi lähetettiin Oberhausenissa CentrO-kauppakeskukseen sekä viereiselle joulutorille torstai-iltana sen jälkeen, kun tiedusteluviranomaiset olivat antaneet asiassa vinkin. Noin 250 kauppaliikkeen CentrO on eräs Saksan suurimmista ostoskeskuksista.

Saksa on ollut tämän viikon syvästi järkyttynyt Berliinin joulutorin tragediasta. 12 ihmistä kuoli ja kymmenet loukkaantuivat maanantaina, kun epäilty terroristi ajoi rekka-auton väkijoukkoon. 

Tuoreimmat aiheesta

Rekka syöksyi Berliinin torille