Saksan terveysministeri ei usko Donald Trumpin optimistisiin näkemyksiin – pelkää koronarokotteen kehittämisen vievän vuosia: "Se on yksi lääketieteen haastavimpia tehtäviä"

7:50img
Koronarokote voi todella olla saatavilla jo vuoden loppuun mennessä, sanoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja – "Lupaavia tuloksia"
Julkaistu 04.05.2020 10:19

MTV UUTISET – STT

Saksan terveysministeri ei yhdy Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin positiiviseen arvioon siitä, että koronavirukseen saadaan kehitettyä rokote vuoden loppuun mennessä.

– Olisin ilahtunut, jos tämä (rokote) olisi mahdollista saavuttaa muutamassa kuukaudessa, terveysministeri Jens Spahn kommentoi myöhään eilen illalla televisiohaastattelussa.

– Mutta se voi kestää vuosia, koska siinä voi tietysti tulla takaiskuja, kuten olemme nähneet joidenkin muiden rokotteiden kohdalla. Rokotteiden kehittäminen on yksi lääketieteen haastavimpia ja vaikeimpia tehtäviä.

Lue myös: Koronarokote voi todella olla saatavilla jo vuoden loppuun mennessä, sanoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja – ”Lupaavia tuloksia”

Trump kertoi omasta näkemyksestään aiemmin eilen Fox Newsin televisioimassa vaalikampanjansa avaustilaisuudessa Washingtonissa presidentti Abraham Lincolnin muistomerkillä.

– Olemme hyvin luottavaisia, että meillä on rokote vuoden lopussa, vuoden loppuun mennessä, Trump sanoi tilaisuudessa.

Presidentin mukaan häntä ei haittaisi, jos jonkin muun maan tutkijat kehittäisivät rokotteen ennen Yhdysvaltoja.

– Jos joku muu maa tekee sen, nostan hattuani. Sillä ei ole väliä. Haluan vain saada toimivan rokotteen.Trump vaikutti myöntävän, että hänen oma aikataulunsa on tiiviimpi kuin useammilla asiantuntijoilla.

– Asiantuntijat sanoisivat, että "sinun ei pitäisi sanoa noin", mutta minä sanon mitä ajattelen.Presidentti kertoi myös haluavansa, että Yhdysvaltojen koulut ja yliopistot avautuvat syyskuussa.

Yli 1 400 kuoli vuorokaudessa

Yhdysvalloissa vahvistettiin vuorokauden aikana 1 450 koronaviruskuolemaa Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan. Kuolemia on seurattu lauantai-illasta sunnuntai-iltaan paikallista aikaa.

Yliopiston mukaan Yhdysvalloissa on nyt vahvistettu yli 67 600 koronaviruskuolemaa. Tilastosivusto Worldometersin mukaan niitä on noin tuhat enemmän. Eroon vaikuttavat erilaiset tavat tilastoida kuolemia.

Miljoonaa asukasta kohden maassa on todettu päälle 200 kuolemaa. Vastaava luku Suomessa on hieman yli 40.

Tartuntoja Yhdysvalloissa on todettu yli 1,1 miljoonaa. Maan pahimmalla korona-alueella New Yorkissa tartuntojen ja kuolemien määrä on ollut selvässä laskussa, mutta monissa osavaltioissa tilanne ei vielä ole kääntynyt parempaan päin.

Lue lisää: Donald Trump uskoo, että rokote koronavirukseen saadaan jo tämän vuoden puolella: "Jos joku muu maa tekee sen, nostan hattuani" – nälvi presidentti Bushia Twitterissä

Tuoreimmat aiheesta

Saksa