Saksassa tutkitaan antisemitismiä, mutta yksi seikka kuumentaa tunteita

Julkaistu 10.02.2015 21:33

MTV UUTISET - STT - Reuters

Saksan juutalaisjärjestöt arvostelevat jyrkästi maan sisäministeriön antisemitismiä vastustavaa komissioita, johon ei ole valittu ainoatakaan juutalaista. 

Sisäministeriön viime vuonna perustamassa ryhmässä on kahdeksan jäsentä, lähinnä tutkijoita. Ryhmän on määrä kahden vuoden kuluessa saada aikaan raportti Saksan valtiopäiville keskustelun pohjaksi.  

-On käsittämätön skandaali, että yksikään tutkijoista ei ole juutalainen. Saksan parlamentaarikkojen ja sisäministeriön on syytä kysyä itseltään, miksi näin on. Selvästikään juutalaisjärjestöjen ja -yhteisöjen tutkijoita ei arvosteta, sanoo Moses Mendelssohn -keskuksen edustaja Julius H. Schoeps

Juutalaisjärjestöt aikovat perustaa oman komissionsa saadakseen äänensä kuuluviin. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat