Salaa avioitunut Jennifer Love Hewitt sai lapsen

Jennifer Love Hewitt
Jennifer Love HewittSplash News
Julkaistu 27.11.2013 07:51(Päivitetty 27.11.2013 08:19)

Näyttelijätär on tullut äidiksi ja mennyt naimisiin.

Palkittua The Client List -tv-sarjaa ja saman nimistä tv-elokuvaa tähdittävä näyttelijä Jennifer Love Hewitt, 34, on saanut esikoisensa. Tähden edustaja vahvistaa uutisen People-lehdelle.

Tämän mukaan Love Hewitt ja hänen miehensä, näyttelijä Brian Hallisay ovat saaneet tyttären tämän viikon tiistaina ja antaneet tälle nimen Autumn James Hallisay.

Uutista asiassa on myös se, että The Client List -sarjan kuvauksissa tavanneen pariskunnan ei tiedetty menneen naimisiin. Myös tytön nimi herättää huomiota, sillä James on yleensä hyvin perinteinen pojan nimi.

Love Hewitt sanoi syyskuussa haaveilleensa pitkään lapsesta.

– Olen aina halunnut äidiksi. Minulla oli todella hyvä suhde omaani. Olen valmis antamaan omalle lapselleni kaiken sen rakkauden, mitä sain omalta äidiltäni, hän kertoi.

Jennifer Love Hewitt muistetaan lukuisista elokuvarooleistaan – muun muassa 1990-luvun teinikauhuelokuvista Tiedän mitä teit viime kesänä ja Tiedän yhä mitä teit viime kesänä.

(MTV VIIHDE)

Tuoreimmat aiheesta

Jennifer Love Hewitt